Jenkkisänkyä metsästämässä

Näinhän siinä kävi että tämänkin jätkän piti sitten toteuttaa jo pitkään muhinut projekti, eli jenkkisängyn ostaminen. Tähän saakka olikin tullut nukuttua ihan perinteisellä sängyllä, mutta jotenkin tuo alkoi tuntua jo ahtaalta ja ainakin mielikuvituksen mukana sängyn jousetkin painoivat selkärankaa.

Olen aina haaveillut jenkkisängystä ja aika monella kaverillani on nimenomaan sellainen värkki kotona. Olen tietty päässyt koemakaamaan näitä sänkyjä ja pakkohan niitä oli myös käydä liikkeissä kokeilemassa. Kivijalkakaupoissa oli ihan hyviä sänkyjä, mutta tänä nettiaikakautena, pitäähän se netissäkin käydä katsastamassa se tarjonta siellä. Ja nyt jälkikäteen täytyy sanoa että hyvä niin, sillä sieltähän se oma juttu sitten löytyi ja vieläpä kohtuullisen helposti.

Kahlasin tietty eri huonekalufirmojen kataloogeja ja nettisivuja, mutta parhaan valikoiman löysin Trademaxilta. Olin toki vieraillut sivuilla aiemminkin, mutta sänkyjä ei ollut aikaisemmin tullut kokeiltua tai edes katsottua. No nyt tuli ja hyvä niin. Tein mielestäni todella hyvät kaupat ja päätin että ostan kerralla hyvän, sillä ei ole olemassakaan hyvää ja halpaa, uskokaa pois. Jenkkisänkyjä saa 500-1000 eurolla ihan mistä vaan, mutta jos laatua haluaa, niin pitää olla se 2000-3000 euroa rahaa.

No yllätyshän oli varsin positiivinen, kun huomasin kyseisen kaupan hinnat. Isoin hintakin oli alle 1900 euroa, tosin siinä oli jo 32 prosentin alennus. Eli oikeasti hinta olisi jo lähellä 2000 euroa. Onneksi pari kaveria oli jo aiemmin tilannut kyseisestä kaupasta omat sängyt, joten pääsin hieman utelemaan miten homma toimi ja samalla kävin koemakaamassa pari eri vaihtoehtoa. Toinen oli ostanut Kinnabäddenin jenkkisängyn nimeltä Venus ja se olikin ihan passelin tuntuinen. Toinen malli jota pääsin kokeilemaan oli Scandinavian Choicen Sheraton 180, joka tuntui itselleni ehkä paremmalle. Lopulta päädyin tähän ja mielestäni tein oikein hyvät kaupat. Sängyn oikea hinta oli reilusi yli 2000 euroa, mutta nyt sain sen reilulla 1000 eurolla. Kun olin varautunut sängyn ostossa parin tonnin budjettiin niin siitähän jäi sitten 1000 euroa ihan muihin juttuihin.

Ja itse ostotapahtumasta en voi kuin antaa ruusuja ja suositella kaikille. Sänky tulee kiinteillä kuluilla kotiin saakka ja maksuvaihtoehtojakin on vaikka kuinka paljon. Lisäksi sängyllä on 14 päivän palautusoikeus, mutta nyt viikon jälkeen olen todella tyytyväinen ostokseeni ja en sänkyä tule palauttamaan. Sänky on myös kaikin puolin laadukasta tekoa, sen huomaa kaikesta.

No, nyt kun oli sitten sänky hankittuna, niin eihän se shoppailu ole siihen jäänyt. Tonni ylimääräistä polttelee kivasti taskussa ja kun nyt on löydetty mainio kauppa huonekalujen ostamiseen niin miksikäs sitä vaihtaisi mihinkään. Tällä kertaa mentiinkin sitten budjetin yli, eli ei tuo tonni riittänyt. Matkaan tarttui Helene mekanismisohva, jonka tulemme sijoittamaan tuohon meidän elokuvahuoneeseen. On meinaan tyylikäs peli, kahden istuttava varsinainen elokuvasohva. No 32% alennuksella maksettavaa tuli kuljetuksineen reilu tonni, joten eipä se ole paha. Budjetilla saimme siis nyt upouuden sängyn ja elokuvahuoneeseen upouuden sohvan jota kehtaa esitellä vaativammallekin sohvankuluttajalle.

Nyt täytyy kyllä rauhoittua vähäksi aikaa, sillä budjetti on käytetty. No ehkä sitä saa sitten taas haaveilla ja katsoa mitä kaikkea siellä olisi tarjolla. Ihan liikaa hyviä tarjouksia on olemassa, se on ihan selvä. Onko sinulla jokin huonekalu hakusessa tai vielä harkitset ostamista. Voin ihan hyvillä mielillä suositella kyseistä nettikauppaa, kaikki toimii niin kuin on luvattukin ja kaupan päälle tulee vielä runsas tuotetakuu.

Categories: Blogi

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *