|
Yarland Audio on perustettu vuonna 1996. Kaakkois-Kiinassa, lähellä Shanghaita, Zhejiang maakunnassa. Yarland on kiinankieltä ja sen voisi suomentaa esimerkiksi ”tyylikkyys” ja ”päättäväisyys”. Zhejiangin tehtaalla sijaitsee valmistuksen lisäksi yrityksen tuotekehitys- ja tutkimusyksikkö.
Yarlandin valmistajien mukaan musiikin tulisi vaikuttaa ihmisen aisteihin miellyttävänä ja toistua mahdollisimman realistisena. Tuotekehityksen, kokeilujen, tutkimuksen ja innovaatioiden kautta yritys pyrkii löytämään täydellisen äänentoiston, jossa yhdistyvät putkilaitteiden parhaat osa-alueet.
Yarlandin mallisto jakautuu FV- ja Pro mallisarjoihin. FV -mallisarjan edulliset vahvistimet ovat laadukkaita ja tarjoavat todella hyvää äänenlaatua omassa hintaluokassaan. Pro -malliston vahvistimet ovat hieman kalliimpia, ja tarjoavat enemmän suorituskykyä ja äänenlaatua verrattuna FV -sarjaan.
Yarlandin tuotteita myydään useissa maissa ympäri maailmaa. Euroopan lisäksi tuotteilla on maahantuojat Hong-Hongissa, Taiwanissa ja Yhdysvalloissa. Luonnollisesti Yarland -tuotteita myydään myös Kiinassa. Suomessa maahantuojana toimii Trik Audio ja mallistosta löytyy tällä hetkellä kaksi vahvistinmallia, FV- mallisarjaan kuuluvat 34AIII ja 34CIII. Suositushintojen ollessa 390€ ja 590€, Yarlandin Suomeen tuotavat mallit sijoittuvat edulliseen hintaluokkaan. Maahantuojan mukaan mallisto on laajenemassa lähitulevaisuudessa ainakin etu- ja päätevahvistimella. Suomeen tuotavat laitteet eivät tule suinkaan suoraan Kiinasta vaan ne koukkaavat Euroopan jakelijan päydällä, jossa laitteista parhaat valikoituvat Euroopan ja Suomen jakeluun, paranneltuina ”modaittuina” versiona. Se mitä modauksessa tapahtuu onkin sitten Eurooppalaisen jakelijan salaisuus..
Yarland 34CIII – tyylikästä designiä
Ulkonäöltään Yarland 34CIII putkistereovahvistin on hienosti viimeistelty. Vahvistin on perusilmeeltään tyylikkään musta ja massiivipuiset listat tuovat ulkonäköön mukavaa kontrastia. RCA- ja kaiutintasoiset liittimet ovat tukevat ja äänenvoimakkuus- sekä sisäänmenovalitsimien säätimien tuntuma on todella jämäkkä. Putket asettuvat tiukasti paikoilleen vahvistimen etuosaan. 15 kilogrammaa painavan vahvistimen ulkoinen olemus on arvokas ja tyylikäs. Harvoin näkee tämän hintaluokan tuotteessa näin korkeatasoista viimeistelyä!
34CIII kuuntelussa – heleää toistoa ja ilmavuutta
Kuuntelin vahvistimen omassa kotisetissäni, joten äänenlaadun subjektiivinen arviointi tutulla musiikilla on helppoa.
Ensimmäiseksi levyksi valitsin lähestyvän joulun kunniaksi mielestäni kaikkien aikojen parhaan joululevyn, Viikate -yhtyeen Vuoden Synkin Juhla -vinyylin. Heti ensisävelten jälkeen on selvää, että vahvistimessa on potentiaalia. Ensimmäisenä huomio kiinnittyy todella realistiseen stereokuvaan, kaikki elementit ovat paikallaan ja syvyyttä löytyy varsin mukavasti. Soundi vaikuttaa todella ilmavalta sekä eritoten rumpujen lautaset soivat todella kirkkaasti.
Seuraavaksi vinyyliversio Metallican ...And Justice For All -albumista ja kappale One. Alun helikopteri tuntuu lähtevän kaukaisuudesta, lentäen vasemmalta oikealle ja kadoten jälleen kaukaisuuteen. Kappaleeseen on studiossa miksattu todella muhkea bassopäänsoundi, jonka tämä vahvistin onnistuu toistamaan hyvin. Ehkä kuitenkin viimeinen silaus voimaa varsinkin tuplabasarien osalta jää uupumaan, mutta taas bassokitarassa on voimaa sekä sävyjä mukavasti. Leadkitarat soivat kauniisti ja sooloja on mukava kuunnella. Rumpujen lautasissa on heleyttä ja kaikki kappaleen instrumentit sijoittuvat oikein, stereokuvan syvyys vaikutelma on realistinen.
Välillä käväisy CD-formaatin puolelle ja soimaan SMG:n Palatkaa Pariisiin -albumin Lissabon – kappale. Terhi Kokkosen laulu soi todella puhtaasti ja rumpusetin koko on huikea sekä lautaset soivat todella kirkkaasti ja luonnollisesti., diskanttitoisto on selvästi tämän vahvistimen paras osa-alue.
Takaisin vinyyliin ja lautaselle porilaisen Eleanoora Rosenholm -yhtyeen Vainajan Muotokuva -albumi. Maailmanloppu -kappaleen tunnelma välittyy hyvin kuuntelupaikalle ja soundi on ilmava.
Seuraavaksi kokeillaan hieman raskaampaa musiikkia jälleen ja levynä on Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus -yhtyeen Rajaportti albumi. Jälleen tulee hyvin selväksi vahvistimen tuoma heleys ja kirkkaus diskanttialueelle, rumpujen lautaset soivat todella kauniisti. Bassokitara ja rumpusetti toistuvat myös hyvin, soolokitara toimii ja takana on voimaa. Soundi on ilmava sekä kolmiulotteinen, kaikki soittimet ovat selvästi kaiuttimien takana ja niiden ympärillä on ilmaa. Todella mukava kuulla, että näin edullinen vahvistin soi näin hyvin!
Vesa-Matti Loirin uusin albumi on saavuttanut todella suuren suosion. Levyllä on hyvin äänitettyjä soittimia ja Veskun ääni on todella sävykäs. Yarland tuo laitteistoon sävyjä ja erottelevuutta, Veskun lauluääni kuulostaa todella realistiselta, ison miehen ääneltä ja akustiset kitarat ovat ilmavia, jokaisen kielen näppäilyn sävyn erottaa hyvin, pianon koko nuottiskaala toistuu luonnollisesti. Ystävän laulut levyltä löytyvä ”Kotkan poikii ilman siipii” -kappaleen bassokitara on mukavasti läsnä ja haitari soi todella mahtipontisesti, rumpusetin lautasten toistuessa realistisen tarkasti ja heleästi.
Kotiteollisuuden sähkökitaravallit soivat voimalla ja puhtaasti. Rumpusetin koko sekä sijainti ovat realistiset. Satu Peikoista on äänitetty konsertissa ja kosketinsoittimia soittaa Nightwish -yhtyeestä tuttu Tuomas Holopainen. Kappaleen kosketinsoittimet ovat todella mahtavankuuloiset ja muutenkin koko metallinen soundimaailma toimii loistavasti tällä vahvistimella. Herättää kyllä omistamisen halua!
Vahvistimen laatu tuli selväksi myös kuuntelun aikana; minkäänlaista taustakohinaa tai hurinaa ei ollut havaittavissa. Vahvistin käy muiden putkilaitteiden tapaan todella kuumana, joten hyvästä ilmankierrosta kannattaa varmistua sijoittamalla vahvistin laitetason päälle. Kannattaa myös huomioida, että vahvistin tuottaa parhaan äänenlaadun hieman lämmittyään. Tämä lienee kaikille putkilaitteita omistaneille itsestäänselvyys.
Kuuntelusession aikana tuli hyvin selväksi vahvistimen potentiaali. Laadukas viimeistely yhdistettynä mahtavaan soundiin sekä edulliseen hintaan tekee tästä vahvistimesta todella mielenkiintoisen tuotteen. 2x 12 watin antotehosta huolimatta vahvistimen tuottama ääni riittää myöskin kovempaan kuunteluun dynamiikan kärsimättä. Tämä vahvistin on selkeästi täysiverinen hifilaite ja hyvien kaiuttimien kanssa edellytys hyväsoundiseen äänentoistoon on olemassa. ”Voisin kuvitella tämän vahvistimen omassa laitteistossani!”
Jarkko Peiponen
Kuuntelussa käytetty laitteisto:
CD-soitin: NAD C515BEE
Vinyylisoitin: Pro-Ject 1-Xpression, Benz-Micro MC20-äänirasialla
Levysoitinesivahvistin: Pro-Ject TubeBox
Kaiuttimet: Triangle Heliade
Kaapelit: Triagle -kaiutinkaapelit
Kuuntelussa käytetyt levyt:
Viikate - Vuoden Synkin Juhla LP
Metallica - ...And Justice For All LP
Scandinavian Music Group – Palatkaa Pariisiin CD
Eleanoora Rosenholm – Vainajan Muotokuva LP
Vesa-Matti Loiri – Hyvää Puuta CD
Vesa-Matti Loiri – Ystävän Laulut CD
Kotiteollisuus – Kuollut Kävelee CD-EP
www.yarland.com
www.trikaudio.com
|