Mies ja työ

Luonnollisesti myös oma työni liittyy vahvasti musiikkiin. Olen töissä osakkaana eräässä yrityksessä, joka tuottaa radioasemille erilaisia spiikkauksia ja musiikkeja laidasta laitaan. Olen varma että olet kuullut ääneni jossain radiomainoksessa ja olen spiikannut myös useita eri tv-mainoksia. Näillä mainoksilla pyritään vaikuttamaan asiakkaan ostopäätökseen ja usein näissäkin käytetään musiikkia hyväksi.

Olen ammatiltani siis tuotantotyöntekijä ja olen tehnyt tätä työtä jo yli 15 vuotta. Olen kieltämättä nauttinut jokaisesta päivästä täysin siemauksin ja kertaakaan ei töihin lähtö ole ollut mitenkään vastenmielistä, ei edes ikävää.

Uusia projekteja tulee koko ajan eteen ja niiden osalta onkin elintärkeää että kipinä säilyy. On totta että jotku työtehtävät ovat sitä kaurapuuroa, mutta kyllä sieltä niitä mansikoitakin pulpahtee pinnalle tasaiseen tahtiin.

Pitkiä työpäiviä

Työpäivät venyvät joskus todella pitkäksi, mutta kun kyseessä on musiikki, ei mikään ole liikaa. Toki pitää aina muistaa se, että työ on työtä ja perhe menee aina edelle. Jotkut projektit tosin ovat sellaisia että ne vaativat isoja panostuksia pienessä ajassa, joten ne on hoidettava juuri sillä hetkellä.

Perheemme on sen verran kiireistä porukkaa että oikeastaan vain viikonloppuisin voimme nauttia toistemme seurasta ja usein viikonloppuisin lapsemme ovat omien rientojensa parissa ja me vanhemmat sitten omiemme. Ehkä jammailemme taustamusiikin kera omilla soittimillamme tai sitten kuuntelemme musiikkia ja nautimme esimerkiksi viinistä tai hieman väkevämmästä. Pääasia ja pääosa on kuitenkin usein musiikilla, oli aktiviteetti sitten ihan mikä tahansa. Myös makuuhuoneessamme on usein musiikki päällä, toki yöksi sammutamme laitteet ja nautimme hiljaisuudesta. Sekin kannattaa joskus kokea.

Suosittelen kuitenkin jokaiselle musiikkia rentoutumiskeinoksi, keinoksi motivoitua ja ihan mihin tahansa. Kannattaa myös kokeilla musiikkia eri kohteissa, suihkussa, saunassa… ihan missä tahansa. Audio on elämä.

Categories: Blogi

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *