Tervetuloa uuteen blogiin!

Olet lukijana todella tervetullut tähän blogiin lukijaksi ja toivottavasti saan sinusta vakituisen lukijan. Pyrin julkaisemaan tekstejä tiheällä aikataululla, aina kun siltä tuntuu. Olen kirjoitellut ennenkin blogeja, mutta huomattavasti tylsemmistä aiheista kuin musiikki. Musiikki on itselleni ehkä isompi asia kuin pelkkä harrastus, musiikki on oma elämäntapa.

Soitan montaa eri instrumenttia ainakin kelvollisesti, mutta basso ja poikkihuilu ovat aina olleet minulle ne kaikkein rakkaimmat soittovälineet. Tiedän että ne ovat täysin päinvastaiset, mutta jokin niissä on minua aina viehättänyt. Olen mukana parissakin eri bändissä ja olemme kotimaan lisäksi käyneet jopa Tallinnassa saakka keikalla. Ja tietenkin vastaanotto oli hieno, olihan järjestävänä osapuolena Tallinnan oma musiikkiseura.

Musiikkiblogi nyt
Pyrin käsittelemään tässä blogissa erilaisia asioita mitkä liittyvät musiikkiin. Olkoon se sitten kaiuttimet, korvakuulokkeet, kaiuttimet tai mikä tahansa mekaaninen laite mikä kuuluu tai liittyy musiikin kuunteluun. Tuon esille myös eri asioita mitkä ovat vaikuttaneet omaan musiikilliseen ammattiini tai mitä musiikkia pidän omassa treenaussoittolistassani. Katsotaan miten innostusta riittää, olen enemmän kuin innossani kertomassa tästä teille kaikille lukijoille.

Oletko koskaan ajatellut itse missä kaikkialla kuulet musiikkia? Ota hetki aikaa itsellesi ja mieti miten paljon erilaisia ääniä ja musiikkipätkiä päivän aikana kuulet alkaen ovikellosta ja muusta passiivisesta musiikista aina aktiiviseen, itse valittuun musiikkiin. Paljon on tarjolla piilomusiikkia, jota ei välttämättä huomaakaan. Oletko esimerkiksi huomannut että television katselu ei ole pelkästään tekstien kuuntelua tai erilaisten asioiden katselua. Monessa tapauksessa on mukana myös melkoisesti musiikkia, katso ensi kerralla.

Olit sitten musiikin ammattilainen tai vaan muuten vaan musiikista kiinnostunut ihminen, olet todella tervetullut lukemaan omaa blogiani tästä hetkestä alkaen. Ole myös ystävällinen ja laita minulle viestiä mihin asioihin haluaisit minun paneutuvan ja kenties mistä asioista haluaisit kuulla lisää.

Categories: Blogi

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *